C.i.a.o. (cause. i. am. oasi.)

Polski jätti minut. Kolme viikkoa aikoo vaimoni huidella kotimaassaan eikä olla kotona. Nyt sitte pitäis keksiä tekemistä. :D

No, onneksi oli tuuria. Eilen pari vapaaehtoista pyysi meidät reggae-konserttiin (ihan mun tyyliä!!!) ja koska unkarilaiskämppis oli raamattupiirissään ja polski Puolassa, lähdin ylhäisessä yksinäisyydessäni katsastamaan tapahtuman 10 jälkeen illalla. Paikan päällä kuitenkin bongasin, että sinne oli pääsymaksu, joten päätin etten ala maksamaan vain reilun tunnin takia; viimeinen bussi menee kotiin puoli 12, enkä tällä kertaa halunnut kävellä viittä ja puolta kilsaa tai etenkään maksaa yksinään taksista. Lisäksi paikka oli yllättävän iso, joten kollegoiden löytäminen ihmisten keskeltä ei vaikuttanut kovin helpolta.

Unkarilaiskämppis kutsui minut eilen raamattupiiriinsä, mutta hän teki sen kymmenisen minuuttia ennen bussin lähtöä, joten en oikein selvinnyt mukaan kesken lettujenpaiston ollessani ei-meikattu, ei-hiukset-laitettu ja ei-normaalit-vaatteet-päällä. Lisäksi en oikein tiedä, miten minun pitäisi suhtautua näihin baptistien kokoontumisiin. Wikipedian mukaan he uskovat mm. kirjaimellisesti raamattuun. Minun puolesta he saavat uskoa ihan mihin ikinä haluavat, mutta toinen asia on sitten se, miten tervetullut olo minulla olisi heidän kokoontumisessaan ja olisiko se ihan minun juttu. Kämppikseni mukaan iltamat ovat normaalia kavereiden tapaamista illallisen merkeissä, ja usein he saattavat jutella jostain uskonnollisesta aiheesta, mutta varsinainen raamattupiiri se ei ole. Eilen aiheena olivat olleet romanttiset suhteet ja mm. se, ettei mitään pidä tehdä kenenkään kanssa, ellei ole valmis (Näissä karkeloissa on siis pelkästään ihmisiä, jotka kannattavat tätä ”pidättäydy ennen avioliittoa” -teoriaa. Osallistujista nuorin on kämppikseni, joka on minun ikäiseni). Olenkin sanonut hänelle useaan otteeseen, että minut luultavasti poltettaisiin siellä roviolla, joten ehkä on fiksumpi jättää menemättä. Toki hän protestoi teoriaani. Tietysti jos kävisin kerran katsomassa, pitääkö kämppikseni info paikkansa, osaisin muodostaa kunnollisen mielipiteen enkä eläisi ennakkokäsitykseni varassa. Naah, only god knows what to do.

Hieman kyllä herätin eilen herrasväessä kummastusta (lue: liikenneonnettomuuksia) siellä yksin kulkiessani. Yksi auto tööttäsi ohi ajaessaan ja olin niin mp3:seeni uppoutunut, että meinasin saada slaagin. MAH

Kerran meinasin muuten oikeasti aiheuttaa ketkukolarin. Ihan viattomasti hengailin bussipysäkillä, kun joku kaksilahkeinen keksi minut nähtyään hidastaa vauhtia niin reippaasti, että takana oleva ajoi melkein perään. Edellä ajava havahtui kuitenkin ajoissa transsistaan ja keksi siirtää katseensa takaisin ajoradalle. Italialaiset miehet, niille varmaan opetetaan autokoulussa, että jos näet blondin niin 1. päästä se kulkemaan suojatiellä (= pysähdy ennen suojatietä, jotta saat katsella neitokaisen menoa tien yli kaikessa rauhassa aitiopaikalta) 2. paina riikkaria, 3. ilmoita kovaäänisesti mahdollisesti pelkääjän paikalla istuvalle kaverille tästä luonnonihmeestä, 4. laita volaa kovemmalle, jotta se muija varmasti huomaisi, miten siisti auto sulla on ja miten mahtavaa viimeisintä huutoa olevaa musiikkia sen kyydissä voisi päästä kuuntelemaan, 5. älä välitä, vaikka vaimo/tyttöystävä istuu vieressä, mutta älä tässä tapauksessa kommentoi näkemääsi emäntää mitenkään, 6. jos mahdollista, aja neidin ohitse ja tien päässä käännä auto ja aja uudelleen ohi, niin näet hänet sitten sekä edestä ja takaa, 7. jos se typy on lenkillä, huudahda hänelle jotain todella nokkelaa sillee kivasti liikkuvista naisellisista vartalonosista sekä 8. jos et mitään muuta keksi, niin hidasta ainakin vauhtia ja paina nenä niin lähelle lasia kuin ajo-asento sallii.

Ja tämä siis koskee ihan kaiken ikäisiä italialaisia miehiä ihan joka paikassa. Yksi noin kaksivuotias poika tuijotti minua pienessä hurmoksessa (en tiedä miksi :D) ja papparaiset kutsuu minua nimellä ”BIONDA!” eli blondi. 20-30-vuotiailla uroksilla on joku hillitön tarve kokeilla, miltä minun hiukset tuntuu (??) ja kaikki n. 30-70-vuotiaat herrasmiehet haluaa päästä juttusille minun kanssa ja jossain vaiheessa keskustelunaiheeksi tulevat minun hiukset. Sitten on myös toki olennaista kommentoida, miten nätti minä olen.

Suomalaiset miehet: tehkää perässä, mutta ilman sitä viittätoista kaljaa. :)

Tämän kuitenkin sanon teidän pohjolan turjakkeiden puolesta: te olette rehellisiä, ainakin suurin osa teistä, ja jos sanotte jotain, niin yleensä myös tarkoitatte sitä. Nämä lupaa täällä kuut ja tähdet taivaalta, mutta tytöt; jos lähdette etelänlomalle, niin älkää uskoko. :D Toisaalta, miksi jotkut naiset haluaa uskoa, että mies rakastuu häneen silmittömästi jo sinä iltana, kun he tapaavat? Etenkin, jos miehellä on kaikki mahdolliset playan elkeet? Järjenkäyttö on siis sallittua.

Sitten on myös tämä toinen ikävä puoli. Jos nainen ei ole viehättävä tai kaunis, niin nämä eivät myöskään pelkää kommentoida tätä seikkaa. Harvoin päin naamaa, mutta sitten tämä tokaistaan kavereille melko kovaäänisesti. Olen huomannut tämän pari kertaa seurattuani tilanteita sivusta. En yleistä tätä kaikkiin italialaisiin miehiin, koska kohteliaitakin löytyy toki paljon. Tämä on vain ilmiö, jota en Suomessa ole usein huomannut; vaikkei se naikkonen kovin nätskä olisi, niin harvoin sitä kellekään sanotaan, kun hän on vielä paikan päällä.

JA VIELÄ on tämä ällösöpö pusuttelu, etenkin busseissa. Italialaiset pariskunnat, jotka nyhjäävät ja jyystävät sellaiseen tahtiin, että alkaa ihan itseäkin hävettää, ovat aika etovaa katsottavaa. Kerran oltiin bussissa ja minulla oli valitettavasti suora näköyhteys erääseen pariskuntaan. Tyttö oli ihan nätti ja normaalin oloinen mutta tarkemman tutkailun seurauksena vähän aivottoman oloinen, ja jätkä näytti lähinnä alipainoiselta narkkarilta, jolta saisi turpaan hetkenä minä hyvänsä. Poika keksi kivan virikkeen bussimatkan ajaksi; jos purkkaa poksautteli tarpeeksi kovasti, tyttöä alkoi hihityttää, ja lisäksi samalla sai kanssamatkustajien jakamattoman huomion. Odotetusti purkkaepisodin jälkeen alkoi ihastuttava kuolanvaihto, jonka aikana poika piti koko ajan silmiään auki, jotta voisi katsella ympärilleen (ja varmistaa, että kaikki näkivät, millainen aarre hänellä oli suutaan vasten.) Laitoin musiikkia kovemmalle ja keskitin katseeni ikkunasta ulos. :D

Kyllä täällä silti viihtyy, hyviä tapauksia nimittäin on enemmän kuin huonoja! ;)

Mä värjäsin hiukset! Violeteiksi! Mira rääkäisi eilen asiasta ilmoittaessani, että et kai koko tukkaa. No en. Pelkästään otsatukan ja kasvoja kehystävien hiusten latvat, muuten olen edelleen vaaleaverikkö. Jätin juuresta muutaman senttiä vaaleaksi, jotta voin sitten juuri ennen toukokuun loppua leikata itselleni toispuoleisen rokkitukan. Hei jea, jospa onnistuu! Melkoista kokeilemisenmakua on kyllä, kun tekee omiin hiuksiin raitoja tai osittaisia värjäyksiä. Yksi väri päähän on ihan iisi, mutta leikkaaminen ja raidoitus on vähän sitten haastavampaa. Täällä en a) uskalla mennä kampaajalle koska siellä saattaa olla joku Giovanni Pier-Luigi sohumassa saksiensa kanssa siihen malliin, etten välttämättä saa asiaani selväksi hänen taiteellisten näkemystensä ylitse sekä b) ole niin varakas, että voisin ihan noin vain pistäytyä kampaajalla.

Eli siis tätä selventääkseni, minä tienaan 265 € kuukaudessa. Sillä elää mutta ei hanki. Jos joku tätä tarinointiani lukeva sunnittelee vapaaehtoiseksi lähtemistä, niin jos satutte pääsemään asumaan kaupungin keskustaan (= ei tarvitse maksaa koskaan takseja) tai jos ette tykkää käydä ulkona (= teillä ei ole tarvetta sosialisoitua), ette halua käydä kotimaassanne ravaamassa kavereidenne milloinmissäkinjuhlissa, ette tykkää ostella vaatteita/kosmetiikkaa/kasvatatte partaa/ette käytä hygieniatuotteita sekä osaatte käyttää noin 15 euroa viikossa ruokaan, niin SITTEN RIKASTUTTE! (Itse noudatan ainoastaan tätä viimeistä ruoka-ohjenuoraa. Nuo Suomen-reissut on kyllä ne, mitkä eniten köyhdyttää, etenkin kun niitä tulee nyt sitten tehtyä kaksi.)

Tietysti jos lähdette vaikkapa Puolaan, jossa yksi taskussasi oleva euro vastaa ostovoimallaan neljää euroa, ja olette käyneet töissä ennen vapaaehtoisprojektia, voitte elää aikas leveästi. Riippuu siis paljon maasta ja host organizationista, miten paljon sitä massia oikein lompakosta löytyykään. Juttelin Riminissä parin kollegani kanssa ja yksi tyttöporukka kertoi saavansa 445 €/kk, melkein 200 € enemmän kuin me siis. Lisäksi hosting organizationit saavat rahaa meidän ottamisesta töihin. Euroopan komissio maksaa heille tukea aikas reippaasti ja näin ollen hosting organizationit jäävät aina EVS-projekteista voitolle. He saavat nimittäin ilmaista työvoimaa ja vieläpä rahaa tämän työvoiman käyttämisestä. Ei huonompi diili.

Hengissä selvisin viikon on arrival trainingista; yöunet jäi melko vähälle, mutta who cares kun sain tilaisuuden tutustua muihin vapaaehtoisiin ympäri Eurooppaa ja teho-oppia italiaa aamusta yömyöhään! Aamupäivisin meillä oli kielenopetusta neljä tuntia, ja kielitaitoni kasvoi viikossa enemmän kuin kahden viime kuukauden aikana. Opin imperfektinmuodostuksen sekä useita kielioppinippeleitä ja ennen kaikkea sanavarastoni kasvoi. (Jos viikkoni olisivat aina tällaisia, puhuisin jo nyt sujuvasti italiaa, penso io...) Iltapäivällä meillä oli erilaisia aktiviteetteja italialaiseen kulttuuriin liittyen tai tietoiskuja eurooppalaisesta vapaaehtoispalveluksesta. Lisäksi me totta kai perseiltiin energizerien muodossa. Yöt sitten vietettiin juo...sten biitsillä.

Me majoituttiin neljän tähden hotelliin, joka siis sijaitsi aivan Egeanmeren rannalla. Sää oli ihana melkein koko viikon ja vietettiinkin tauot arskatessa. Mulla on jo rusketusrajat! Jaoin huoneen neljän muun tytön kanssa, ja koska saavuin hotellille meistä viimeisenä, minulle oli jäänyt viehättävän vajaamittainen yläsänky, joka oli todellisuudessa jonkin sortin sohvan päälle asetettava telinehäkkyrä patjalla ja petivaatteilla. Nukkuihan tuossa viikon, vaikka ihan mielellään kotiin tultuani heittäydyin poikittain parisängylleni makoilemaan.

Junamatkalla Riminiä kohti sain liikuttavan puhelinsoiton ”aamu-uniselta” Paulalta. ;D Näitä lisää! Soittakaa mulle! Ja tulkaa nyt jo saakeli käymään, jos meinaatte keretä ennen kuin tämä homma loppuu! Itsehän olen täällä enää nelisen kuukautta (shocking!).

Aluksi oli vähän jänskää, kun en tuntenut porukasta muita kuin puolalaiskämppikseni, mutta suht nopeasti sitä alkoi tutustua ihmisiin, kun vaan avasi suunsa oikeaan aikaan (ja sattui ymmärtämään mistä juteltiin, jos italiaa vuosikausia opiskelleet vapaaehtoiset puhui kieltä keskenään englannin sijaan...)                              

Pelien tiimellyksessä!

EVS-visa

Biitsii

Sangrianvalmistusta, team work kunniaan!                        

Hauskin hetki kokkailuissa ;)

Sitä tuli sitte semmoset 50 litraa. 5 jäi jälelle ku ei oltu riittävän suomalaisia.

                                                                

Vika ilta :) ja itsehän edustan taas kasvot melkein kameraan päin.

AHHAHAA MINÄ TEIN SEN. NÄYTIN KESKARIA RUOTSALAISELLE VAPAAEHTOISELLE JA HUUSIN”KUUS-YKS”! (Kuten Mira minua ystävällisesti myöhemmin muistutti, niin itse asiassa olen jo kerran aiemmin tehnyt näin Pariisissa SM Town:in konsertissa kahdelle ruotsalaisfanille, mutta en muistanut kyseistä insidenttiä, joten nautinto oli edelleen suunnaton. ♥) Kävimme svenskapojken kanssa viikon mittaan runsaasti battleja aiheella Suomi vs. Ruotsi, aiheina mm. seuraavat:

• Nokia vai Sony Ericksson? (= tehtiin gallup ja Sony Ericksson aiheutti lähinnä hilpeää huvittuneisuutta Nokian rinnalla)

• Onko ruotsalaismiehet heteroita? (Tällä jäbällä oli ainakin tyttöystävä, että ehkä poikkeuksia on tosiaan olemassa?)

• Kummat on parempia jääkiekossa? (Minusta me, koska ruotsalaisilla on aina vain pelkkää tuuria ja koska me voitettiin viimeksi ja koska suomiperkele, ja hänestä he, koska ruotsalaiset on voittaneet useammin kuin me ja viime toukokuun joukkuepelaajat oli nuoria jajajaja blaa. Tästä sitten väännettiinkin koko viikko pajunköyttä.)

• Ollaanko me Ruotsille kuin pikkuveli? (Tiedä nyt sitten onko tuo titteli positiivinen vai negatiivinen...)

• Kummat juo enemmän? (No tästä ei jäänyt epäselvyyttä. Meidän vodkankittausmaine on Ruotsissa aika vahva.)

• Missä joulupukki asuu? (Päihitin skaban kysymällä, onko heillä joulumaata Lapissa. Ei kuulemma ole.)

• Kelle helvetille se Ahvenanmaa oikein kuuluu? (= Kieliargumentista huolimatta päädyimme siihen tulokseen, että meille, vaikka skaba oli kyllä kova; kerroin, miten suomalaiset virkamiehet muinoin kusetti Kansainliiton äijiä väittämällä, että meillä on suora maayhteys Ahvenanmaalle ja totesin Ahvenanmaan olevan maantieteellisesti ainakin lähempänä Suomen mannerta kuin länsinaapuriamme. Kieltämättä oli ihan hauskaa huomata, että ruotsalaiset on tietoisia siitä, että ahvenanmaalaiset haluaisi kuulua Ruotsiin, mutta eivätpä vain kuulukaan.)

Ynnä muuta. Viikon päätteeksi vastustajani myönsi, että Suomi taisi voittaa! ;) Yhteisenä päätelmänämme oli se, että vaikka Suomi ja Ruotsi kind of vihaa toisiaan, me ollaan silti kuin veljeksiä ja hyvin samanlaisia kulttuureiltamme. Etelässä juodaan vähemmän kuin pohjolassa, ruisleipää on ikävä, hirvipaistissa on metsän maku, talvi täällä Italiassa on lähinnä pelkkä vitsi ja kuninkaallinen perhe on Suomellekin suht läheinen ainakin lööpeistä, koska meillä ei ole omaa Vickania ja vauvaa. Viha-rakkaus-suhde parhaimmillaan siis; me ollaan maailmankartalla parhaita kavereita keskenään, kunhan kukaan ei vaan ota jääkiekkoa puheeksi.

Teimme myös havainnon, että pohjoisessa huumorintaju on huomattavasti pisteliäämpää kuin etelässä. En ollut puhunut kenenkään täällä tapaamani ihmisen kanssa sillä tavalla (= vittuillut päin naamaa) kuin länsinaapurin vapaaehtoisedustajan. Hän oli ensimmäinen tapaamani ihminen edes koko helkkarin Skandinaviasta! Kaikki ei-italialaiset täällä on nimittäin albanialaisia. No ei ehkä kaikki, mutta moni, eikä heistä usein edes huomaa, että he ovat maahanmuuttajia, sillä he oppivat kielen melko nopeasti ja näyttävät italialaisilta. Mukavia ihmisiä! :D

Huomasin myös, että ruotsini on käyttämättömyydessään surkeassa jamassa. Lisäksi en saanut mitään selvää kolleegani Etelä-Ruotsin murteesta, joka kuulosti välillä lähinnä tanskalta. -.-

Lisäksi tutustuin erääseen espanjalaistyttöön, joka sattui olemaan La Coruñasta, jossa olin youth meetingissä elokuussa 2010. Ihana kaupunki, ja sain kutsun tulla käymään siellä, jos satun pyörimään Espanjan nurkilla! Sain myös kavereita Ranskasta, Bulgariasta, Turkista ja Belgiasta. Trainingin jälkeen matkustin belgialaisen tytön kanssa Firenzeen, jossa hän suorittaa vapaaehtoispalvelustaan, koska lähdin sukuloimaan! Täti perheineen teki Italiaan visiitin, joten sovimme tapaavamme Firenzessä. Todella kaunis, mielenkiintoinen ja taiteellinen kaupunki, täytyy sanoa. Käytiin Uffizissa, paikallisessa suurmuseossa, ja nähtiin mm. Michelangelon ja Da Vincin maalauksia. Kuuluisin maalaus oli ehdottomasti Milon Venus. Hitsi se näytti vanhalta. Ja ai nam ne antiikin aikaiset patsaat taas, en varmaan ikinä pääse yli siitä, miten siistejä ne on.

Kävin illalla belgialaisen kolleegani ja hänen kavereittensa kanssa istumassa eräässä kuppilassa. Eläväinen kaupunki oli Firenze yölläkin, joskus voisi harkita lähtevänsä sinne vaikka viikonlopuksi. Lisäksi me vähän suunniteltiin muiden vapaaehtoisten kanssa, että oltaisiin tavattu Roomassa toukokuun alussa. Katsoo nyt, miten raha-asiat ja vapaapäivät järjestyy, jospa me saadaan re-union järkätyksi. ;)

ps. Varasin lennon

(TARJOUSLENTO: KOLMEKYMPPIÄ eli siis 30 € RYANAIRILLA, ARE YOU FUCKING KIDDING ME? Vink vink hint hint kamut, ei maksa paljoo piipahtaa Italiassa!!!)

Suomeen 30.5., eli kerkeän kivasti teidän apinoiden ylppäreihin. En varannut vielä paluulentoa, mutta poistunen kotimaasta siinä 10.6. kieppeillä.

Äiti ja Sami tuli käymään minun luona vain viikko minun Suomen-reissun jälkeen! Viikonlopun aikana näimme Venetsian ja Veronan. Veronassa sää suosi, oli kaksikymmentä astetta lämmintä ja aurinko paistoi! Käytiin tsekkaamassa Veronan areena ja tietysti Juulian parveke.

Venetsiassa me käytiin kaupungin kansallismuseossa. Siellä oli upeita kreikkalaisia patsaita! Olen ihan hulluna antiikin Kreikan veistoksiin, joten voitte arvata, millaisessa hurmiossa vaelsin valtavista saleista toisiin. Lisäksi siellä oli Egyptistä varastettu MUUMIO. Oikea muumio, siis KUOLLUT IHMINEN SISÄLLÄ. Hitto että oli siistiä.

Museokierroksemme päätteeksi Sami hävisi. :DD Mutta onneksi sitten löytyi, sillä velipojan puhelin ei toimi ulkomailla for some unknown reason ja joku italialainen typy ois voinu vaikka kidnapata sen.

Veronan areena, Mari ja Sami.


Rentoutumisen jalo taito...


Näky julkkiksiaki!

Meijän ferrari.

Yksi Trenton cooleimmista kahviloista. ;)

Huomasin ilman tulkki-kämppistäni, että osasin hoitaa asiat italiaksi aika sujuvasti. Tottakai kielitaitoni on vielä ihan lapsenkengissään, etenkin kun vertaan sujuvaan englantiini, mutta neljän kuukauden maassaoleskelun jälkeen EI PAHA! ;) Tosin onnistuin hämmentämään muuan veronalaista tarjoilijaa mennessämme ulos syömään. Kun jätkä toi pöytään Samille suklaakakkua, hän kysyi, että pidämmekö siitä, miltä kakku näytti. Kakku oli todella nätisti tehty, ja sanoinkin että ”Si, è bello!”. Tarjoilija hymyili hämmentyneenä ja sanoi ”Grazie...” Ihmettelin pojan kummaa reaktiota, kunnes tajusin hänen lähdettyään, että olin kehunut häntä hyvännäköiseksi. Kakku on italiaksi ”la torta”, eli minun olisi pitänyt sanoa ”Si, è bella!”. Sen sijaan käytin teitittelymuotoa ja sanoin häntä kauniiksi. (Italialaiset sanovat kaikkia ja kaikkea bellaksi tai belloksi.) Kummasti sitten näytti tarjoilijaa punastuttavan ja hymyilyttävän aina ohittaessaan pöytämme. Äiti jätti euron jätkälle tipiksi. Varmaan se sitten luuli, että raha oli minulta. Noh, näitä sattuu. :DD

ps. Mamma osti mulle jääkaapin täyteen ruokaa <3

Päivitykset elämästi jatkuvat: Ennen pohjolan reissuani me pidettiin kämppisten kanssa läksiäisiä minulle sekä venäläiskämppikselleni, joka päätti keskeyttää projektinsa ja palata kotiin.  Nyt meitä siis on enää kolme = MULLA ON OMA HUONE!

 
Kaikki neljä kasassa; Unkari, Puola, hänen korkeutensa sekä Venäjä.

Extremely intelligent volunteers.

:DD

Kaksi viikkoa Suomessa olivat MAHTAVAT. Oli iiiiiiihanaa nähdä kaikkia palleroisia pitkästä aikaa! Pari viikkoa kului kiitäessä paikasta toiseen tapaamassa supersosiaalisena kaikki mahdolliset tuttavuudet ja tuttavuudenpuolikkaat akselilla Pielavesi-Iisalmi-Keitele. Sääli, että pikkuinen kummityttöni tuli purjotautiin; en ehtinyt kuin antaa valkoisen italialaisen juhlaturkiksen, barbien ja Hello Kitty -muistipelin, niin jo seuraavana päivänä alkoi kummin kaunotar oksentaa. :< Toukokuussa sitten nähdään kuitenkin taas ihan kunnolla, jospa bellani pysyy terveenä silloin! <3

Penkkaribileet oli erittäin jees, ja hienot asut olitte väkertäneet! ;) Tajusin Suomessa ollessani, miten tärkeää kaveriporukan kanssa hengailu on sosiaaliselle tai semi-sosiaaliselle tai ujolle persoonalle eli siis kaikille. Täällä Trentossa siihen alkoi jo turtua, että ei tuntenut kovin paljoa ihmisiä, eikä siinä ollut mitään outoa, jos vietti perjantain leffaa möllöttäen. (Suomessa tätä en siis usein harrasta. :D)

Oli myös tottakai mahtia nähdä porukoita! Vuudi oli kasvanu ihan hirveesti. Minun vauvaveljestä on tulossa a teenager. Kohta se rällää mopollansa kylänraittia joku hihittelevä typy selän takana kirkumassa, kun tulee hidastetöyssy. Apua?

Kissaneiti Micky oli ihan kuin ennenkin, tosin siitä oli tullut minun poissa ollessani kurittomampi kuin ennen, tai sitten sillä on vaan kevättä rinnassa. Kerron esimerkin; oltiin keittiössä rupeamassa syömään, kun Micky tuli minun viereen istumaan. Hetken kuluttua se vilkaisi minua ja lähti sitten vaivihkaa kävelemään kohti tupaa. Minulle tuli paha aavistus liittyen kukkaruukkuun ja kuseksimiseen, sillä pikku prinsessa oli kuulema ottanut tavakseen käydä lannoittamassa tuvan viherkasveja. Seurasin Mickyä, ja siellähän sitä oltiin menossa pahantekoon; komensin kisuani älähtämällä: ”Micky!”, ja hänen arvoisa korkeutensa jähmettyi tassu ilmassa ja käänsi katseensa minuun. Katsoin sitä varoittavasti ja käskin tulemaan heti takaisin keittöön. Micky seurasi naama lintassa äitiään, ja palkitsin sen tottelevaisuudesta antamalla palan juustoa. Joskus epäilen, että meillä on jonkinlainen ihmisten ja eläinten erot ylittävä telepatiakyky. On se ihana. :) Se varmaan oletti minun menettäneen järkeni, kun halasin siltä melkein ilmat pihalle nähdessäni sen kolmen ja puolen kuukauden tauon jälkeen. En ole ehkä koskaan halannut niin monta kertaa kahden viikon sisään kuin helmikuun Pohjois-Savo -kiertueellani.

Suomeen matkustaessani jatkolento Tukholmasta Helsinkiin oli kolme tuntia myöhässä Etelä-Suomessa olevan lumimyräkän takia. Onneksi terminaali 10A:n lähellä oli Starbucks eikä siinä muutenkaan ollut mitään ongelmaa, kolmisen tuntia odotteli svenska pojkien keskellä ihan mielellään. Mutta PALUUMATKA PIELAVEDELTÄ TRENTOON. Ne matafakat hävitti minun laukun välille Helsinki-Milano, ja tätä härdelliä selvittäessäni missasin kaikki iltajunat Milanosta Trentoon. Pääsin lähtemään Milanosta Veronaan 15 yli 12 yöllä, ja Veronasta jatkoyhteys Trentoon lähti viiden maissa aamulla. Siinä alkoi jo melkein ateistikin rukoilla, kun oli matkustanut noin 20 tuntia ja piti värjötellä yön yli joidenkin epämääräisten juoppojen keskellä (yksi tarjosi minulle banaania; ei jostain syystä oikein maistunut) odottamassa junaa Veronan jääkylmällä asemalla, jolle ei öisin pääse sisälle istumaan. Trentoon lopultakin päästyäni otin linjan seitsemän bussin, joka kuljettaa normaalisti ihan kotioven eteen. No, varhaisaamun linja ei mennytkään kotiovelle asti, joten jouduin vielä odottelemaan puolisen tuntia keskellä lähiöaluetta seuraavaa bussia kotia kohti. Lähdin Pielavedeltä Lampaanjärveltä viideltä aamuyöllä ja saavuin Trentoon asuntoomme puoli 8 seuraavana aamuna. Aikaeron huomioden matkustusajaksi kertyi siis reilu 28 tuntia. Hieman surisi päässä, kun pääsin lopulta kotia. :D

Tänne palattuamme pidimme turkkilais- ja espanjalaisvapaaehtoisten läksiäisiä. Oli ihan loistava ilta, tavattiin uusia ihmisiä ja nautittiin toistemme seurasta. Oli kyllä kurja sanoa jäähyväiset, kun meistä alkoi tulla niin hyvin ystäviä poikien kanssa, mutta tätä tämä maailmanmatkaajan elämä on; aina on joku hyvästeltävä. Ja ainakin tiedän, että jos joskus haluan matkustaa Etelä-Espanjaan tai Turkin Istanbuliin, siellä on kaveri majoittamassa. ;)

Vannoin tänne tullessani, että kirjoitan ciaobellaa vähintään kahdesti viikossa. Sori, lukijakuntani, olen lintsannut rustailustani. Syitä on neljä: a) kuten hyvin tiedätte, kävin Suomessa, enkä sinä aikana luonnollisestikaan kirjoittanut blogiani b) melkein heti Suomen-reissun jälkeen sain äitin ja Samin vieraakseni, c) minulla alkaa olla normaalia sosiaalista elämää uusien kavereiden myötä eli enemmän tekemistä sekä d) inspis kirjoittaa jäi jonnekin Pielaveden ja Trenton välille. :D

Puin tässä seuraavissa postauksissani hienosti tiivistettynä superkiinnostavia asioitani about viimeisimmän kuukauden ajalta. Ensinnäkin me käytiin tyttöjen kanssa ennen Suomen reissuani Venetsiassa. Alla olevat kuvat puhuvat puolestaan, sillä todellakin; Venetsia on ihan oma maailmansa. Helkkarin sokkeloinen mutta todella kaunis ja mystinen kaupunki.

Menimme siis Venetsiaan sinä viikonloppuna, kun karnevaalit alkoivat. San Marcon keskusaukio oli täynnä upeasti pukeutuneita ihmisiä. Venetsiassa ihmiset valmistavat pukujaan kuukausia ennen karnevaaleja ja helmikuun puolivälissä ihan tavalliset pulliaiset jalkautuvat asunnoistaan kaduille esittelemään kulttuuriperintöään turisteille ja kanssa-asukkaille yksityiskohtaisten, menneisyyttä henkivät puvut ja salaperäisten maskit yllään. Upean näköistä ja ilmiönä jotenkin niin italialaista.

"Taxi!"

Pukuloistoa.

Caffé latte.

Näkymä rautatieasemalta.






Golden.

Miraki käväs.


Maskeja maskien perään.

Tyypillinen venetsialainen kuja.




Rosso.






BRILLANTE.

Suomipuola!

Mitä voi tapahtua Italiassa?

1. Tapaat espanjalaisen EVS-vapaaehtoistyöntekijän, joka on ammatiltaan tatuointimestari.

2. Olet suunnitellut tatuoinnin ottamista jo pari vuotta ja viime kuukausien aikana sinulle on muotoutunut selvä käsitys siitä, millaisen tatuoinnin haluat.

3. Espanjoolo on raahannut mukanaan tatuointitarvikkeet ja tarjoutuu tekemään sinulle tatuoinnin huoneessaan viidelläkympillä.

VIIDELLÄKYMPILLÄ. Liikkeessä maksaisi varmaan kolmesataa euroa...

Kämppis kommentoi, että olen tosi rohkea, kun uskalsin ottaa tatuoinnin muualla kuin studiossa. Hahha. Oli hygienia kohillaan, joten no worries.

JA EI EDES SATTUNUT, tuntui lähinnä epämukavalta. Melkein nukuin sen kolme tuntia, jonka aikana jätkä nakutti selkääni kanjia. Säännöllisesti kuului aina: "What the fuck, are you sleeping?". Välillä tuntui jopa ihan kivalle, ja selänhipellys rentoutti kummasti. Oonkohan mä masokisti?

La tigre. ♥

Meidän lattia hajoaa. Siinä on rako. Ja me asutaan kolmannessa kerroksessa.

AAAAAAAAAAAAAAA

Toissa viikolla istuin viattomasti vanhusten kanssa katsomassa leffaa, kun aloin tuntea omituista huojuntaa. Ekana tuli mieleen, että takana oleva kämppis olisi potkinut tuoliani. Seuraavaksi mietin, että olinkohan kenties vetänyt jotain sieniä, kun heilui vähän horisontti silmissä. Sitten totesin toisen kämppiksen hölmistyneen ilmeen nähtyäni, ettei kokemus tuolin liikkumisesta ollut yksinomaan minun. Eräs papparainen hymyili tietäväisesti ja kuiskasi: ”Si, c'è un movimento.” eli että liikettä tuntuu. Trentossa oli siis toissa viikolla pieniä maanjäristyksiä! MINÄ KOIN EKAN MAANJÄRISTYKSEN ELÄMÄSSÄNI!!! Äiti, olen kunnossa. Pikkuisen vaan huojutti maaperää, ei tapahtunut mitään Japani-kamaa. :)

Sen sijaan luin tänään HS:sta, että Italiassa on kuollut kolme miestä sydänkohtauksiin, koska he ovat tehneet lumitöitä. Ei elämä että tällainen voi olla jossain päin maailmaa mahdollista...

Lisäksi luin tämän päivän Hesarista helkkarin hyvän tekstin presidentinvaalituloksesta, jonka on kirjoittanut HS:n politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari (HS, 6.2.): "Kokoomuksen Sauli Niinistö suorastaan murskasi vihreiden Pekka Haaviston presidentinvaalin toisella kierroksella. Haaviston vaalibileissä Tavastialla ei silti vajottu hautajaistunnelmaan. Syytä riemuun oli: presidentinvaalin yhteiskunnallinen merkitys kumpuaa myös itse vaalista, ei vain lopputuloksesta. --- Haavisto sai Facebook-peukutuksia varmasti vastajytkyn innoittamana, mutta itse hän ei sillä ratsastanut. Hän pyrki kampanjassaan päinvastoin korostetusti ojentamaan kättä myös perussuomalaisille ja sovittelemaan kahtiajakoa. Jytkyn lieveilmiöt ovat huolestuttavia: aiemmin yhtenäinen kansa on jakautumassa klikkeihin, joiden ääripäät vain etääntyvät toisistaan. Konsensus-Suomea ei kannata haikailla, mutta pienelle kansalle on tuhoisaa, jos asioista ei pystytä eri ryhmien välillä edes keskustelemaan. --- Haavisto yritti sovitella Suomea ehyemmäksi. Niinistön tehtävä on jatkaa tätä työtä."

Aivan. Peace man!

Tänään oli italian tunnit, aiheena prepositiot ja passato prossimo eli perfekti. Fiuu. Pikkuisen kävin shoppailemassa tuntien jälkeen, ja löysin bling bling -setin, joka käsitti terottimen, nitojan, sakset sekä viivottimen. IHANAT, en voinut vastustaa. Lisäksi sorruin ostamaan mustat jeejee-korvikset. Ja pienen vaatteen ostin, yhden vain. En voinut jättää kauppaan, tuijotti niin kutsuvasti hyllyltä. Mutta sain kaikki -70% alennuksella! Eli mähän siis säästin... ;) Kämppis kertoi, että Venäjällä shoppailun sanotaan olevan naisille kuin lääkettä, ja siksi sitä ei pidä ajatella rahantuhlauksena vaan itsehoitona. Fiksua, alan kannattaa kyseistä teoriaa.

Kovvikset

Blingaling ♥

Ai kun mun lihakset kiittää; eilen sain tanssia ihan perinteisen kaavan mukaan eli viettää muutaman tunnin moshaten ja sheikaten sydämen kyllyydestä. Tracklistilla oli kaikkea mahdollista ysärihiteistä sufflaamiseen, eli oli mukavaa! :)

Enää reilu viikko, niin mä saavun Suomeen. Apinaiset, odotan penkkareitanne innolla. En tiedä mitään teidän asuista, joten tullee yllätyksenä koko rytäkkä. Lisäksi sain velipojalta kutsun wanhojen viralliseen torstain iltanäytökseen.  Näin jo viime yönä unta, että tulin Kuopion lentokentälle ja iskä oli siellä vastassa. Hubaa! Kohta tapahtuu oikeasti.

Ihastuttava taideteos lokakuisista läksiäisistäni made by kukas muukaan kuin kääpiö...

ps. Herra Pekka Haavisto, Mari on ylpeä. Ihan sama, vaikka Niinistö voitti vaalit, hyvä presidentti siitäkin tulee. Olen saanut kuulla täällä monelta, miten rohkea veto Haavistolta oli lähteä kandidaatiksi sekä miten edistyksellistä suomalaisilta on ollut äänestää homoseksuaalia miestä presidentiksi, ja olen itse täysin samaa mieltä. Ainakin nyt on auennut uusi ovi suvaitsevaisuudelle ja erilaisuuden ymmärtämiselle. On mahtavaa kuulla, miten melkein 40% pohjolan korpikansasta on sysännyt syrjään ennakkoluulot ja vanhentuneet, konservatiiviset asenteet, joiden avulla ei rakenneta siltoja yli erilaisten näkemysten ja maailmankatsomusten.

Ja mistäs sitä koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. ;)

Mitä tapahtuu, kun Italiassa sataa pikkasen lunta?

1. Paikalliset maastoutuu koteihinsa möyröttämään sekä

2. joku hullun sisukas suomalaismuija lähtee lenkille.

Italialaisten mielestä täällä on nyt kylmä. Lämpötila on noin nollassa, ja Trentossa eletään vuoden viileintä aikaa. KÄYKÄÄPÄ SUOMESSA, niin ei ole enää ihmeellistä, että minä kuljen koko "talven" nahkatakissa, kun italialaiset kietoutuu talvitakkeihin, pipoihin, lapasiin ja huiveihin ja laittaa jalkaansa pörrösaappaat. Erotun kyllä katukuvasta! (= varmaan pitävät ihan sekopäänä)